Tänä keväänä kasvattitapaaminen vietettiin jälleen Ahvenanmaalla.
Ohjelmassa oli koirien ja omistajien lenkitystä sekä tietenkin hauskaa yhdessä oloa.
Perjantai aamusta osa porukasta saapui aikaisemmin paikalle keittelemään tervetuloa kahveja.
Juhlavuoden kunniaksi olin suunnitellut että käyttäisimme oikeita astioita kertsareiden sijasta. Olihan meillä käytössä tiskikone. Suunnittelu virhe! Tiskikone ei toiminut. Sitten meni sähköt. Joka kerta kun sulake paloi, valutti kahvinkeitin kylmät vedet lävitse. Sähköä säästellen saatin kahvit aikaiseksi ja kupitkin tiskattua.
Iltapäivällä porukan majoituttua lähdimme lenkille. Tällä kertaa lenkki oli kerrankin luvattua lyhyempi eikä pidempi mitä suunnittelemani lenkit usein ovat olleet.
Ensimmäinen ilta ja yö sujui sulakkeita vaihdellessa ja tiskivettä haettiin suihkuista. Positiivista kyllä että ilma oli sen verran vilakka että ruuat säilyivät. Rahaa kassaan kerättiin pullonheittokilpailulla. Tässä ei heitetä pulloa vaan pulloa lähemmäksi osunut sai sen.
Lauantai-aamuna olivat kakki enemmän täi vähemmän viluissaan mutta pian aamiaisen nautittuamme alkoi aurinko lämmittää. Nyt oli pidemmän lenkin aika. Villen omistaja Jan, joka asuu Eckerössä, johti koiralenkkiä.
Olin järjestänyt yllätys kakku kahvit Eckerön vanhaan postitalon kahvilaan. Halusin jotenkin juhlistaa sitä että 10 vuotta sitten syntyi Playadel Bergs kenneliin ensimmäinen pentue.
Kahvio Tsarevnassa odotti kakkupöytä. Eikä ihan tavalliset kakkukahvit! Suosittelen Ahvenmaalle matkaajia pistäytymään sinne kahville tai brunssille. Brunssilta ei kukaan lähde nälkäisenä kotiinpäin
Kahvihetken jälkeen oli sexin aika, koira seksin nimittäin.
Ölliellä oli juoksu ja olin valinnut Villen tulevan pentueen isäksi. Rakkaus syttyi heti ja nyt odotellaan mäyräkoira lapsia Juhannukseksi.
Ennen ruokailua ainut tapaamisen ohjelma oli eläinlääkärin kysely tunti. Eläinlääkärille Rauli Lehtiselle sai esittää kysymyksiä . Niitä esitettiin eri aiheista ja tällä “oppitunnilla” oppilaiden keskittymiskyky ei herpaantunut hetkeksikään.
Päivä kului nopeasti ja olikin jo päivällisen aika. Juhlallinen sekin.
Alkuruokana maistiaisia Ahvenanmaalta. Merimetson fileetä, kylmäsavulohta, mustaa leipää ja kolmea eri juustoa.
Pääruokana tuttu kanawokki.
Vatsat täynnä pihalle leikkimään. Tällä kertaa kilpailu Ohjaaja & “lemmikki”(ei koira)
Tässä lajissa ei kielimuurihaittaa. Ohjaajan piti ohjailla “lemmikkiään” käsimerkein eri tehtäväsuorituksiin ja lopuksi piti ohjaajan ymmärtää mitä lemmikki halusi.
Korvan rapsuttaminen oli varmaan vaikeinta näyttää?
Kilpailun jälkeen arpajaiset, mämmiherkku jälkiruuaksi ja sitten saunaan. Ilta päättyi grillinuotiolla.
Lauantain lenkki soratiellä oli kuluttanut monen koiran anturat araksi joten sunnuntai-aamuna lenkit jäi väliin. Nautittiin vain aamiainen, kerättiin tavarat ja lähdettiin kotiin. Osa porukasta ajeli läheiselle Degersandin luonnonrannalle ihailemaan pitkää santarantaa.
Hieno oli.
Kiitos kaikille osallistujille.
Nyt tähtäämme seuraavaan tapaamiseen elokuussa jälkikokeiden merkeissä
Tällä kertaa tapaamiseen osallistui 38 koiran omistajaa ja 34 koiraa
Osallistuneet PB mäyräkoirat: Jycken Jonny “Onni” , Jålande Johanna ” Maura”, Lindas Lyxlot, Listiga Linnea, Näsvisa Noora, Oolannin Oscar , Oolannin Oj Oj Olga, Oolannin Oili, Som Saaren SisuSeppo, Svindyra Sven-Erik “Veksu”, Söta Sexiga Sussi, Rinsessa Ruusunen ” Saga”, Ronja Ryövärintytär , Tuffa Tara Tar Ton “Manta”, Unika Ulrika “Svea”, Venla Vet Viltvägar, Ville Väljer Vilt, Xpressiva Xandra “Xani”, Xperimenterande Xero, Zkitsnygga Zhakira “Blondi” , Ålänningen Åke , Åländskan Åshild” Hilda” , Ännu Än Älskling “Lempi” , Äldre Älsklingsgrabb “Kaapo”, Öllmans Öllie, + 4 muuta mäykkyä, 1 beagle ja 4 setteriä.
Lisää kuvia täältä: https://plus.google.com/photos/115390078068279013288/albums/6004696143819417601
(Aukeaa uuteen ikkunaan)