Tällä sivulla "Madde"
kirjoittelee karkkari "lapsistaan" jotka syntyivät 30.01.2010
Minä kyllä ehtisin tarinoimaan: pentukuvista,
pennunkatsojista, lasten leikkiluolasta sun muusta.
Se on toi emäntä kun väittää ettei ehdi kirjoittelemaan
tänne sivuille. No antaa kuvien puhua puolestaan.
Kuvia 07.03.2010
Kuvia04.03.2010
Kuva01.03.2010
|
27.02.2010
Pennut
täyttävät tänään neljä viikkoa. |
|
21.-26.02.2010
|
Meillä kävi Idan perhe kylässä. Janne, Sari, Ronja
ja Risto.
Idan isäntä Janne joutui heti hommiin. Lapsille
jauhelihaa kädestä syöttäen.
Mamma sanoo että ei niille oikein maistu kun ovat
hyvin "maidotettuja" ja näyttävätkin virtahevoilta.
Minun maitovaunustani ei kieltämättä maito lopu.
Pidän mäyräkoiran lepoasennosta kiinni myös
äitiysaikana. Aloitin synnyttämisen selännäni ja nyt toisinaan
imettelen samassa asennossa.
Jannen tytär, Ronja, jäi vielä muutamaksi
päiväksi "kenneltytöksi". |
Lapsiani pideltiin
sylissä vuoronperään ja Ronja leikkaisi kaikkien kynnet. Kaikki
myös punnittiin ja madotettiin. Ronja tulee myös yhden lapseni
nimeksi ja toiselle annan nimeksi Risto, Ronjan veljen mukaan.
Idan (toinen äitiyslomalainen) yhdestä lapsesta tulee Jannen
vaimon kaima, Sari.
|
18.02.2010
En nyt ehdi tässä pitkiä sepustuksia kirjoitteleen kun on
töitä.
Olemme nimittäin muuttaneet olohuoneeseen ja se
tarkoittaa taas sitä, että
pitää ensimmäiset päivät vahtia etteivät lapet karkaa
pentulaatikosta liian pitkälle.
15.02.2010
Lötkötellään mäykkymäisesti
10.02.2010
Tänään minulle suotiin erikoisherkkua, tuore ydinluu,
namn!!! Babyt ovat puolitoista viikkoa vanhoja.
Mamma sanoo että ovat niin paksuja että muistuttavat
mozzarella juustoja tikkujaloilla..
02.02.2010
Lapseni alkavat jo muistuttaa koiranpentuja. Opettelen
pyllyn pesua ja ruokintaa.
Mamma valittaa että voisin kyllä lakata pöyhimästä
sänkyämme. Olen muutaman kerran
pedannut niin että ovat tahtoneet lapset jäädä "peiton"
alle.Kolme pennuistani ovat hyvin
tummia ja kaksi vaaaleampaa riistan väriä.
30.01.2010
Kylmänä lauantai
aamuna sain minäkin sitten vihdoin omia vauvoja.
Ensimmäinen syntyi aamulla seitsemän jälkeen ja viimeinen puoli
kolmelta.
Aloitin
ponnistelut selälläni maaten. |
|
Pentujen syntymä
painot: |
|
narttu |
240 g |
|
uros |
270 g |
|
narttu |
282 g |
|
narttu |
260 g |
|
uros |
320 g |
|
Sitä
ei kuulemma moni mäykky teekkään.
Mamma
jo soitteli huolestuneena eläinlääkärille.
Itse
synnytyksen hoitelin kyllä vatsallani ja osasin erinomaisesti
avata sikiökalvot ja katkoa napanuorat.
Minulla on kolme tyttö ja kaksi poika vauvaa.
<Minä ensimmäisen tytön kera.
alla: Kaikki lapseni ja kuva aamutaivaasta |
|
|
|